Elo­kuva: Aguirre – juma­lan viha

Sodan­jäl­kei­sen sak­sa­lai­sen elo­ku­van hie­noim­piin saa­vu­tuk­siin kuu­luva Aguirre – juma­lan viha ker­too espan­ja­lai­sista kon­kis­ta­do­reista, jotka 1500-luvulla val­loit­ti­vat Etelä-Amerikkaa. Aguir­ressa val­loi­tus­retki näyt­täy­tyy har­hai­sena ja absur­dina, ja samalla kon­kis­ta­do­rien todel­li­set motii­vit pal­jas­tu­vat.

Impe­ria­lis­ti­sen joki­mat­kan kuvauk­sena Aguirre – juma­lan viha on vel­kaa Joseph Con­ra­din romaa­niklas­si­kolle Pimey­den sydän. Kir­jaan väl­jästi perus­tuva sota­fil­miklas­sikko Ilmes­tys­kirja. Nyt on puo­les­taan vel­kaa Aguir­relle. Jäl­kim­mäi­sessä pimey­den sydän näkyy pal­jaam­pana ja pimeäm­pänä kuin Ilmes­tys­kirja. Nytissä. Val­lan­ha­lun ja suu­ruu­den­hul­luu­den kuvauk­sena Aguirre – juma­lan viha pei­lau­tuu myös 1900-luvun Sak­san his­to­ri­aan.

Ohjaaja Wer­ner Herzog kuu­luu 1960-luvulla aloit­ta­nei­den sak­sa­lai­soh­jaa­jien kär­ki­kol­mik­koon Wim Wen­der­sin ja Rai­ner Wer­ner Fass­bin­de­rin ohella. Kul­la­kin on oma jäl­jit­te­le­mä­tön tyy­linsä: Herzog on omalla koh­dal­laan puhu­nut “pri­mi­tii­vi­syy­destä” ja “eks­taat­ti­sesta totuu­desta”. Rujon ja näyn­omai­sen Aguir­ren nimi­roo­lia esit­tää ilmiö­mäi­nen Klaus Kinski.