Suo­je­lua­lu­eet

Härkinneva-Hanhisjärvensuo
Härkinneva-Hanhisjärvensuo on Hai­luo­don laa­jin suo­a­lue. Alu­een sijainti maan­ko­hoa­mis­ran­ni­kolla ja suon nuori ikä teke­vät siitä tut­ki­muk­sel­li­sesti arvok­kaan koh­teen.

Suo on mai­se­mal­li­sesti hieno mata­line män­nyn­käk­ky­röi­neen sekä ehey­tensä vuoksi, vaikka avo­suota alu­eella on vähän ja kas­vil­li­suus on melko yksi­puo­lista.

Oja­ky­län­lahti ja Ken­gän­kari
Oja­ky­län­lahti on suo­jaisa meren­lahti Hai­luo­don itä­ran­nalla. Kaa­ran­se­län nie­meke ulot­tuu pit­källe Oja­ky­län­lah­teen ja se erot­taa Lah­den­pe­rän Oja­ky­län­lah­desta. Nie­messä esiin­tyy useita meren­ran­ta­niit­ty­tyyp­pejä vyö­hyk­keinä ja laik­kuina.

Ken­gän­kari on noin kah­den heh­taa­rin laa­jui­nen saari pää­saa­ren itä­puo­lella. Ken­gän­ka­rin saari sijait­see Ulko­kar­von kylän itä­puo­lella Kengännenä-nimisen nie­men edus­talla Oja­ky­län­lah­den ete­lä­reu­nalla

Isomatala-Maasyvänlahti
Isomatalan-Maasyvänlahden alu­eella ovat tyy­pil­li­siä sär­kät eli säi­kät, ja nii­den väli­set liet­tei­set pai­nan­teet. Pää­osa alu­eesta on avo­maita, kuten niit­tyjä, ruo­vi­koita, hie­ti­koita ja mata­li­koita.

Ympä­ris­tössä on puut­to­mia pik­kusaa­ria ja kareja. Aivan Iso­ma­ta­lan vie­ressä on kult­tuu­ri­his­to­rial­li­sesti arvo­kas Rau­ta­le­ton kalas­ta­ja­kylä. Meren­ran­ta­nii­tyiltä sisä­maa­han päin on ran­ta­met­siä, jotka ovat leh­toa.

Alu­een laa­jin meren­ran­ta­niitty on Töm­pän niitty, joka on Perä­me­ren ran­ni­kon laa­jim­pia ran­ta­niit­tyjä. Se on noin kilo­met­rin pitui­nen ja enim­mil­lään 800 met­riä leveä.

Isomatalan-Maasyvänlahden alue on kan­sain­vä­li­sesti arvo­kas lin­tu­ve­sia­lue ja Limin­gan­lah­den jäl­keen Suo­men arvok­kain lin­tu­vesi. Alu­eella kas­vaa Suo­men rön­sy­sor­si­moista 99 %.

Kirk­ko­salmi
Kirk­ko­salmi on maan­ko­hoa­mi­sen myötä merestä kurou­tu­nut vanha meren­lahti. Alu­eella esiin­tyy useita ran­to­jen kas­vil­li­suus­vyö­hyk­keitä ran­ta­met­sistä avoi­miin ran­ta­niit­tyi­hin ja upos­ve­si­kas­vil­li­suu­teen.

Itänenän-Pöllännokan väli­sellä ranta-alueella ovat tyy­pil­li­siä mata­la­kas­vui­set ran­ta­nii­tyt, jotka vai­het­tu­vat pen­sai­koiksi ja met­si­köiksi. Pöl­län­no­kassa on myös hiek­ka­ran­taa. Vii­ni­kan­lah­den ran­noilla on ruo­vi­koita ja meren­ran­ta­niit­tyjä. Alu­eella on kaksi perin­ne­mai­se­maa.

Poh­jois­ranta
Hai­luo­don poh­jois­osa on laa­jan har­ju­jak­son pääte avoi­men meren äärellä. Dyy­nien ja ran­ta­val­lien välissä on kapeita, pit­kän­omai­sia sois­tu­mia, joille on tyy­pil­listä kausit­tai­nen kui­vu­mi­nen.

Alu­een met­sät ovat karuja jäkä­lik­köi­siä män­ty­kan­kaita tai puo­luk­kaa ja varik­sen­mar­jaa kas­va­via kan­kaita. Poh­jois­ran­nalla on kym­me­niä eri-ikäisiä pien­ve­siä, jotka ovat syn­ty­neet kurou­tu­malla merestä maan­ko­hoa­mi­sen myötä.

Potin­lahti ja Pökön­nokka ovat Hai­luo­don koil­lis­osassa. Potin­lahti on matala niitty- ja ruo­vik­ko­ran­tai­nen lahti, jonka edus­talle kerään­tyy tou­ko­kuussa run­saasti lin­tuja. Pökön­nokka on avoin, hei­nik­koi­nen niemi, joka mil­tei erot­taa Potin­lah­den merestä. Niemi on muo­dos­tu­nut pää­asiassa hie­kasta.

Pökön­no­kan meren­ran­ta­niit­tyä on lai­dun­nettu tai nii­tetty lähes nyky­päi­viin asti mil­tei kes­key­tyk­settä. Vir­pi­nie­men nummi sijait­see kor­keim­man ran­ta­dyy­nin takana tasan­teella, jolta tuuli on pyyh­ki­nyt irtai­men maa-aineksen pois. Nummi on syn­ty­nyt vapaan lai­dun­nuk­sen aikana, jol­loin lai­dun­nus ja tuuli on aikaan­saa­nut har­vi­nai­sen num­men. Män­ty­nie­men nummi on vas­taa­van­lai­nen, mutta se on asteit­tain muut­tu­massa män­ty­kan­kaaksi.