Suojelualueet

Härkinneva-Hanhisjärvensuo
Härkinneva-Hanhisjärvensuo on Hailuodon laa­jin suo­a­lue. Alueen sijain­ti maan­ko­hoa­mis­ran­ni­kol­la ja suon nuo­ri ikä teke­vät sii­tä tut­ki­muk­sel­li­ses­ti arvok­kaan koh­teen.

Suo on mai­se­mal­li­ses­ti hie­no mata­li­ne män­nyn­käk­ky­röi­neen sekä ehey­ten­sä vuok­si, vaik­ka avo­suo­ta alu­eel­la on vähän ja kas­vil­li­suus on mel­ko yksi­puo­lis­ta.

Ojakylänlahti ja Kengänkari
Ojakylänlahti on suo­jai­sa meren­lah­ti Hailuodon itä­ran­nal­la. Kaaranselän nie­me­ke ulot­tuu pit­käl­le Ojakylänlahteen ja se erot­taa Lahdenperän Ojakylänlahdesta. Niemessä esiin­tyy usei­ta meren­ran­ta­niit­ty­tyyp­pe­jä vyö­hyk­kei­nä ja laik­kui­na.

Kengänkari on noin kah­den heh­taa­rin laa­jui­nen saa­ri pää­saa­ren itä­puo­lel­la. Kengänkarin saa­ri sijait­see Ulkokarvon kylän itä­puo­lel­la Kengännenä-nimisen nie­men edus­tal­la Ojakylänlahden ete­lä­reu­nal­la

Isomatala-Maasyvänlahti
Isomatalan-Maasyvänlahden alu­eel­la ovat tyy­pil­li­siä sär­kät eli säi­kät, ja nii­den väli­set liet­tei­set pai­nan­teet. Pääosa alu­ees­ta on avo­mai­ta, kuten niit­ty­jä, ruo­vi­koi­ta, hie­ti­koi­ta ja mata­li­koi­ta.

Ympäristössä on puut­to­mia pik­kusaa­ria ja kare­ja. Aivan Isomatalan vie­res­sä on kult­tuu­ri­his­to­rial­li­ses­ti arvo­kas Rautaleton kalas­ta­ja­ky­lä. Merenrantaniityiltä sisä­maa­han päin on ran­ta­met­siä, jot­ka ovat leh­toa.

Alueen laa­jin meren­ran­ta­niit­ty on Tömpän niit­ty, joka on Perämeren ran­ni­kon laa­jim­pia ran­ta­niit­ty­jä. Se on noin kilo­met­rin pitui­nen ja enim­mil­lään 800 met­riä leveä.

Isomatalan-Maasyvänlahden alue on kan­sain­vä­li­ses­ti arvo­kas lin­tu­ve­sia­lue ja Liminganlahden jäl­keen Suomen arvok­kain lin­tu­ve­si. Alueella kas­vaa Suomen rön­sy­sor­si­mois­ta 99 %.

Kirkkosalmi
Kirkkosalmi on maan­ko­hoa­mi­sen myö­tä meres­tä kurou­tu­nut van­ha meren­lah­ti. Alueella esiin­tyy usei­ta ran­to­jen kas­vil­li­suus­vyö­hyk­kei­tä ran­ta­met­sis­tä avoi­miin ran­ta­niit­tyi­hin ja upos­ve­si­kas­vil­li­suu­teen.

Itänenän-Pöllännokan väli­sel­lä ranta-alueella ovat tyy­pil­li­siä mata­la­kas­vui­set ran­ta­nii­tyt, jot­ka vai­het­tu­vat pen­sai­koik­si ja met­si­köik­si. Pöllännokassa on myös hiek­ka­ran­taa. Viinikanlahden ran­noil­la on ruo­vi­koi­ta ja meren­ran­ta­niit­ty­jä. Alueella on kak­si perin­ne­mai­se­maa.

Pohjoisranta
Hailuodon poh­jois­osa on laa­jan har­ju­jak­son pää­te avoi­men meren äärel­lä. Dyynien ja ran­ta­val­lien välis­sä on kapei­ta, pit­kän­omai­sia sois­tu­mia, joil­le on tyy­pil­lis­tä kausit­tai­nen kui­vu­mi­nen.

Alueen met­sät ovat karu­ja jäkä­lik­köi­siä män­ty­kan­kai­ta tai puo­luk­kaa ja varik­sen­mar­jaa kas­va­via kan­kai­ta. Pohjoisrannalla on kym­me­niä eri-ikäisiä pien­ve­siä, jot­ka ovat syn­ty­neet kurou­tu­mal­la meres­tä maan­ko­hoa­mi­sen myö­tä.

Potinlahti ja Pökönnokka ovat Hailuodon koil­lis­osas­sa. Potinlahti on mata­la niitty- ja ruo­vik­ko­ran­tai­nen lah­ti, jon­ka edus­tal­le kerään­tyy tou­ko­kuus­sa run­saas­ti lin­tu­ja. Pökönnokka on avoin, hei­nik­koi­nen nie­mi, joka mil­tei erot­taa Potinlahden meres­tä. Niemi on muo­dos­tu­nut pää­asias­sa hie­kas­ta.

Pökönnokan meren­ran­ta­niit­tyä on lai­dun­net­tu tai nii­tet­ty lähes nyky­päi­viin asti mil­tei kes­key­tyk­set­tä. Virpiniemen num­mi sijait­see kor­keim­man ran­ta­dyy­nin taka­na tasan­teel­la, jol­ta tuu­li on pyyh­ki­nyt irtai­men maa-aineksen pois. Nummi on syn­ty­nyt vapaan lai­dun­nuk­sen aika­na, jol­loin lai­dun­nus ja tuu­li on aikaan­saa­nut har­vi­nai­sen num­men. Mäntyniemen num­mi on vas­taa­van­lai­nen, mut­ta se on asteit­tain muut­tu­mas­sa män­ty­kan­kaak­si.